14.12.2009: Uusi alku. Lapsen isä päätti ostaa itsensä vapaaksi elatusmaksun kertasuorituksella, luovuttamalla minulle yksinhuollon ja päättämällä olla tapaamatta lasta toistaiseksi. Tämä paketti oli hänen idea ja hänen ehdotus, johon minä suostuin. Meillä on lapsen kanssa nyt helpompi hengittää ja on aika suunnata uuteen. Paljon helpompi!

27.4.2009: On kulunut tasan vuosi siitä, kun minun ilmoitettiin olevan pelkkää ilmaan aviopuolisolleni ja samalla ilmoitettiin, että hohdokkaampi rouva oli jo odottamassa.

Vuosi sitten en ymmärtänyt, että aika jatkuu vaikka kaikki romahtaa. Nyt jo ymmärrän, että päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat. Ikävä on sanoa, että olen myös ymmärtänyt, että viranomaisilta ei juurikaan heru apua hukkuvalle, henkisen väkivallan uhrille.

Pakko jatkaa taistelua, periksi en anna. Pinnalla on pysyttävä. Jokaiseen oljenkorteen on tartuttava. 

30.1.2009: Uusi vuosi ja uudet kujeet? Asetin lapsen ykköseksi ja jouduin luopumaan työstäni. Nyt olen eronnut ja työtön yksinhuoltajaäiti, joka yrittää kasata oman pään sisällä asioita jonkinlaisiin ryhmiin. On liikaa aikaa miettiä vain omaa surkeutta, liian paljon aikaa jotta saisi mitään aikaiseksi, liian paljon aikaa hautaua omaan kotiin yksin märehtimään. Liian paljon aikaa liian monille ajatuksille. Tarpeeksi aikaa olla lapsen kanssa. Voi kumpa tästä vuodesta tulisi edes jollakin tapaa parempi kuin edellisestä. Voi kumpa lapsi saisi rauhan ja turvan.

22.11.2008: Puolisot tuomitaan avioeroon, statukseni on “eronnut”. Lapsen on aika reagoida ja oman pään sisällä myllertää taas ja taas uudet asiat. Tiedän jo, että selviän tästäkin kriisistä, mutta milloin ja millä kaikilla konsteilla. Siitä yritän ottaa selvää.

20.6.2008: Olen avioliitosta vastoin omaa tahtoa äskettäin ulkoistettu nelikymppinen nainen ja reilu vuosi sitten adoptoidun lapsen äiti. Elämässä kaikenlaista nähnyt ja kokenut, toistaiseksi entistä vahvempana aina selvinnyt. Nyt ja tässä alkaa usko hiipua. Onkohan tämä kriisi sittenkin jo liikaa?

Riken mukana: