Kauan sitten vastavihitty nuoripari vietti ensimmäistä yhteistä aviojoulua yhteisessä kodissa. Talouskoulun käynyt nuori vaimo keitti rakkaudella tuoreelle miehelleen riisipuuroa ja kattoi pöydän kauniisti. Nuoripari asettui pöydän ääreen syömään ja tunnelma oli rauhaisa. Puuron syötyään mies kiitti vaimoaan ruuasta ja lisäsi: “kyllä äidin keittämä riisipuuro oli kuitenkin parempaa”. Vaimo oli hiljaa.
Seuraavan kahdenkymmenen avioliittovuoden aikana vaimo ei kertaakaan enää keittänyt miehelleen riisipuuroa.
Tämä tarina on tosi.
Voi kamala! Siis rumasti sanottu mieheltä - miten jotkut eivät osaa ajatella ennen kuin sanovat! Mutta toisaalta kamalan pitkä aika kantaa kaunaa lipsahduksesta. No, voihan olla, että oli aihetta - jos noita lipsahduksia sattui jatkuvasti. Tai jos se ei ollut mikään lipsahdus. Surullinen tarina, joka tapauksessa.
Löysin blogisi vahingossa täältä “nettiviidakosta” ja luin sen alusta loppuun.
Voin vain sanoa ,että olet todella vahva nainen ja kuinka valtavasti sinun rakkautesi lapseen “näkyy”.
Toivoisin,että jatkaisit kirjoittamista koska haluaisin myös lukea onnellisesta naisesta joka vielä tulet olemaan…
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi..olette toisenne ansainnut.